RTK-PALVELU OY / TOIMIALAJOHTAJA
Etsimme yrittäjähenkistä toimialajohtajaa RTK-Palvelun teknisten palvelujen kehittämiseen ja kasvuun! Tule rakentamaan uutta liiketoimintaa ja menestystarinaa vahvan organisaation tuella. Katso lisää!
RTK-Palvelu Oy on suomalainen monipalveluyhtiö sekä kiinteistöpalvelujen erikoisosaaja jo yli 50 vuoden kokemuksella. Yhtiön palveluksessa on yli 3 000 ammattilaista, jotka huolehtivat erilaisista kiinteistöistä ja liikennevälineistä ympäri Suomen. RTK-Palvelu Oy:n arvoissa näkyvät vahvasti asiakaskeskeisyys, henkilöstön hyvinvointi sekä jatkuva kehittäminen. Kattavat ja sertifioidut palvelut takaavat laadukkaan lopputuloksen. Liikevaihtomme tulee tänä vuonna kasvamaan noin 140 miljoonaan euroon ja yhtiömme toimii yli 20 paikkakunnalla.
RTK-Palvelu on tehnyt strategisen päätöksen lähteä kasvattamaan teknisten palveluiden palvelutarjoomaansa. Yhtiö on tuottanut teknisiä palveluita vuodesta 2004 lähtien painottuen vahvasti mm. talotekniikkaan, sähköasennuksiin, sähköautomaatioon sekä radioverkkoihin. Uudistuksen tavoitteena on luoda uusi liiketoimintakokonaisuus, joka vahvistaa yhtiön kilpailukykyä ja antaa RTK:lle mahdollisuuden tarjota nykyistä laajempaa teknisten palveluiden portfoliota niin nykyisille kuin uusille asiakkaille.
Mahdollisiksi uusiksi palvelualueiksi on tunnistettu muun muassa teollisuusautomaatio, suunnittelu- ja insinööripalvelut, kunnossapito- ja logistiikkapalvelut, energia- ja ympäristöpalvelut sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmät. Strategisena kohdealueena on asiakaskunnan laajentaminen Vaasa-Kuopio-akselin eteläpuolisella alueella, missä RTK:lla on jo ennestään vahva markkina-asema ja tunnistettua kasvupotentiaalia.
Etsimme nyt startup-henkistä
TOIMIALAJOHTAJAA
TEKNISILLE PALVELUILLE
Tulet vastaamaan teknisten palvelujen strategisesta kehittämisestä ja kasvattamisesta. Tehtävä tarjoaa erinomaisen näköalapaikan luoda RTK:lla täysin uutta ja innovatiivista liiketoimintaa läheisessä yhteistyössä RTK:n yli 3000 raudanlujan ammattilaisen kanssa. Pääset kasvattamaan jo entisestään kattavaa palvelutarjoomaa ja rakentamaan tulevaisuuden organisaation uuden kasvun mahdollistamiseksi.
Liiketoiminta-alueella on merkittävä kasvupotentiaali, ja sinulla on käytössäsi RTK:n yli 7 000 asiakkaan vahva ja vakiintunut asiakaspohja. Näiden pohjalta kehität teknisiä palveluita, joilla tarjoamme asiakkaillemme merkittävää lisäarvoa ja tuemme heidän liiketoimintansa menestystä.
Tulevaisuuden kasvua haet pääasiassa orgaanisesti, mutta kasvua voidaan jatkossa tukea myös yritysostoin. Sijoituspaikkasi voi olla missä tahansa Suomessa, mutta optimaalisin sijoituspaikka on länsirannikolla akselilla Turku-Rauma-Pori. Raportoit operatiiviselle johtajallemme ja olet RTK-Palvelun johtoryhmän jäsen.
Etsimme nyt tämän sisäisen ”startupin” toimialajohtajaksi visionääristä ja yrittäjähenkistä henkilöä. Sinulla on vahva teknisten ja teollisten prosessien tuntemus, kokemusta ja näyttöä tuloksekkaasta teknisten palvelujen myynnistä sekä näyttöä kyvystä rakentaa kannattavaa kasvua liiketoimintasuunnitelman pohjalta. Lisäksi sinulla on kyky innovoida uutta teknologiaa digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen sekä kehittää uusia palveluita. Aikaisempi kokemus yritysostoista ja ostettujen kohteiden integroinnista liiketoimintaan on sinulle lisäetu.
Sinulla on aitoa kunnianhimoa ja ”nälkää” tehdä yksiköstäsi menestystarina organisaatiossamme. Olet innostava ihmisten johtaja; sinulla on hyvät yhteistyövalmiudet sekä organisaation sisällä että suhteessa muihin sidosryhmiimme.
RTK tarjoaa sinulle todellista näytön paikkaa sekä erinomaista mahdollisuutta kehittää täysin uutta liiketoimintaa. Taustallasi on vahva ja menestyksekäs organisaatio, joka antaa sinulle täyden tuen onnistuaksesi tässä uudessa tehtävässä.
Tehtävää koskeviin tiedusteluihin vastaavat Arespartnersin seniorikonsultit Erkki Levä puh. 040 181 9695, tavoitettavissa pe 13.12.2024 ja ti 17.12.2024 klo 9–11 sekä Jarmo Virtanen puh. 040 560 9585, tavoitettavissa to 12.12.2024, ke 18.12.2024 ja pe 3.1.2025 klo 9–11. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen osoitteessa www.arespartners.fi linkin Avoimet työpaikat kautta ti 7.1.2025 mennessä.
- Osasto
- Liiketoiminnan kehittäminen ja konsultointi
- Rooli
- Ylin johto
- Sijainnit
- Länsi-Suomi
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Kollegat
Löydä kauttamme juuri sinulle sopiva työ! - Connect with us!
Rekrytoinneissa haemme asiakkaamme tarvitsemaa osaamista useista eri kanavista, joista oma cv-kantamme on eräs merkittävistä. Verkostoidu kanssamme, jotta voimme huomioida myös sinut hakiessamme asiakasyrityksillemme osaajia.
***
We seek the expertise our customers need from several different sources, of which our CV bank is one of the most significant. Connect with us so that we can also take you into account when looking for experts for our clients.
RTK-PALVELU OY / TOIMIALAJOHTAJA
Etsimme yrittäjähenkistä toimialajohtajaa RTK-Palvelun teknisten palvelujen kehittämiseen ja kasvuun! Tule rakentamaan uutta liiketoimintaa ja menestystarinaa vahvan organisaation tuella. Katso lisää!
Hakemuslomakkeen lataaminen